On aika rauhoittua nauttimaan kesästä, lomailla ja ladata akkuja. Palvelemme kuitenkin suurella sydämellä myös kesäaikaan, kesän poikkeuksellisten aukioloaikojen mukaisesti. Hyvinvoinnin täyteistä kesää jokaiselle!
Timo Ylilauri, toimitusjohtaja
Kesän aukioloajat
Osa toimipisteistä palvelee supistetuin aukioloajoin, ja osa on suljettu heinäkuun ajan.
Miten lomalla voi edistää palautumista?
Lomaa ei pidä suorittaa, eikä sen sisällöstä kannata ottaa liikaa paineita. Tästä huolimatta on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, tukevatko omat lomasuunnitelmat palautumista ja jaksamista. Entä miten loman päättyessä kannattaisi valmistautua töihin paluuseen? TT Botnian työterveyspsykologi Anu ja työfysioterapeutti Tomas vastaavat kysymykseen siitä, miten lomalla voisi edistää omaa jaksamistaan ja tukea työkykyä. Loistavia vinkkejä meille jokaiselle – ja kaikille työpaikoille!
Millainen lomailu on palauttavaa ja tukee jaksamista?
Tomas: ”Lomaan pitäisi matkustamisen ja sukulaisten luona käymisen lisäksi mahtua aikaa rentoutumiseen ja sellaiseen tekemiseen, josta itse nauttii. Hyvä nyrkkisääntö on, että loma ei ole loma, jos jälkikäteen tuntuu siltä, että töihin pääsee lepäämään.”
Anu: ”Kannattaa miettiä, millainen tekeminen on aidosti palauttavaa juuri sinulle. Joillekin se voi tarkoittaa mökillä puuhastelua ja toisille festareiden kiertämistä. Tärkeää olisi antaa aivoille aikaa palautua liialliselta ärsyketulvalta ja rauhoittaa itsensä välillä olemaan täysin joutilaana. Neuvoisin kaikkia tekemään lomallaan jotain, mikä erottaa sen arjesta. Voi pyöräillä auringonlaskuun, pakata eväät ja käydä yöuinnilla tai valvoa mökillä, kunnes nukahtaa hyttysten iloksi terassille.”
Tomas: ”Lisäksi omaa kuntoa kannattaa loman aikana ylläpitää esimerkiksi liikkumalla luonnossa, pyöräilemällä, vaeltamalla, uimalla tai vaikkapa puutöitä tekemällä. Parasta on sellainen liikunta, josta myös nauttii!
Miten nopeasti palautuminen alkaa?
Tomas: ”Monelle loman ensimmäinen viikko kuluu palautumiseen ja työasioiden unohtamiseen, ja tämän vuoksi riittävän pitkä loma tulee tarpeeseen.”
Anu: ”Stressitasot eivät välttämättä laske heti loman alkaessa. Kannattaa varautua siihen, että ensimmäisinä päivinä olo ei välttämättä tunnu täysin rennolta.”
Miten kannattaa valmistautua töihin paluuseen?
Anu: ”Loman lähestyessä loppuaan kannattaa jo vähitellen viedä ajatuksia työhön. Huomasitko ennen lomaa omissa työskentelytavoissasi jaksamisen ja työhyvinvoinnin kannalta jotain muutettavaa? Jos näin on, kannattaa edetä pienin askelin ja suunnitella jo valmiiksi sitä, miten omaan jaksamiseen aikoo kiinnittää enemmän huomiota töihin palatessa.”