Meistä

Teemme työtä, joka rakentaa hyvinvointia Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle.

TT Botnia yrityksenä

TT Botnia perustettiin vuonna 2021 vastaamaan tarpeeseen saada Pohjanmaan alueelle työterveyteen keskittyvä toimija, joka palvelee sekä yrityksiä että julkisia organisaatioita paikallisesti, kustannustehokkaasti ja ihmisten arkea ymmärtäen.

Tänä päivänä olemme yksi alueen suurimmista työterveyden toimijoista ja tuemme tuhansien pohjalaisten työkykyä ja hyvinvointia lähellä ja luotettavasti.

Tavoittenamme ei ole maksimaalinen voitto, vaan kannattava toiminta, jotta voimme tarjota asiakkaillemme alan edistyksellisintä palvelua.

Strategia

Tavoitteemme on tarjota edistyksellistä työterveyttä kaikilla osa-alueilla: palvelussa, työntekijäkokemuksessa, johtamisessa, myynnissä ja markkinoinnissa. Näin pystymme lunastamaan lupauksemme aidosti vaivattomasta työterveydestä kaikille osapuolille ja kasvamaan maltillisesti sekä kannattavasti Pohjanmaan alueella.

 

Visionamme on olla tunnettu pohjalaisten omana työterveytenä, jonka työnä on jatkuvasti yhä useamman ihmisen terveys.poh

TT Botnia lukuina

Kasvamme tasaisesti ja palvelemme jatkuvasti laajemmin työelämän tarpeita. Luvut osoittavat, että asiakkaamme saavat meiltä enemmän aikaa, nopeampaa palvelua ja parempia tuloksia.

15,8 m.

Liikevaihto (milj.) 2024

13,5 %

Liikevaihdon kasvu (2024)

30 000

Potilasasiakasta

82

NPS (Net Promoter Score)

17

Toimipistettä Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla

2

Hyvinvointialuetta

Vakavarainen ja luotettava toimija

TT Botnia on saanut parhaan AAA-luottoluokituksen, Kauppalehden Menestyjä-sertifikaatin vuosina 2022 ja 2023 sekä Suomen Vahvimmat -tunnustuksen.

Työnäsi terveys?

Haluatko tulla rakentamaan vaivatonta työterveyttä elinvoimaisten pohjalaisten puolesta?