Vaasa
Työhösi kuuluvat työterveyspsykologin haastavat ja innostavat tehtävät. Työnkuvasi on monipuolinen ja pääset kehittämään työterveyden toimintamalleja yhdessä kollegojesi kanssa. Tehtävissäsi pääset edistämään työyhteisöjen toimintaa ja olet mukana kehittämässä asiakasorganisaatioiden johdon osaamista. Käytössäsi on niin perinteiset kuin modernit digipainotteiset työskentelymallit.
Odotamme sinulta laillistetun psykologin tutkintoa. Arvostamme jo hankittua työterveyshuollon pätevyyttä mutta myös motivaatiota tulevaisuudessa erikoistua työterveyshuoltoon. Sinulla on mielellään aiempaa kokemusta työhyvinvoinnin ja organisaatioiden kehittämisestä ja valmentamisesta sekä asiakasyritysten, HR:n ja esimiesten kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Huomioimme valinnassa myös muun soveltuvan työkokemuksen.
Toivomme sinulta aktiivista työotetta, positiivista asennetta, asiakaslähtöisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kiinnostusta oman työn kehittämiseen ja valmiutta opetella uutta. Lisäksi omaat sujuvan suomen ja ruotsin kielen suullisen ja kirjallisen taidon.
Työ alkaa 3.6.2024 tai sopimuksen mukaan.
Hakuaika: 6.5. – 24.5.2024.
Lisätietoja tehtävästä:
Toimitusjohtaja Timo Ylilauri
timo.ylilauri@ttbotnia.fi
p. 044 796 6180
Vastaava työterveyspsykologi Anu Storm
anu.storm@ttbotnia.fi
p. 040 579 6010
Vastaava työterveyshoitaja Johanna Vantaa
johanna.vantaa@ttbotnia.fi
puh. 040 188 6923
LÄHETÄ HAKEMUKSESI:
Huomaa, että jättäessäsi meille hakemuksen annat samalla suostumuksesi ilmoittamiesi henkilötietojen säilyttämiseen hakuprosessin ajan tai avoimissa hakemuksessa enintään 12 kk ajan.
”Työfysioterapeutti auttaa ihmisiä jaksamaan töissä ja vapaa-ajalla”
Merkityksellistä työtä hyvällä työn- ja vapaa-ajansuhteella